Monday, September 20, 2010

Momokeitin

Esittelen uuden leluni: momohöyrystimen!

Darjeelingistä kotoisin oleva ystäväni kävi kotiseudullaan, josta hän osti itselleen uuden momokeittimen. Darjeelingissä momot ovat arkiruokaa, ja niiden tekemiseen käy parhaiten monikerroksinen höyrykeitin. Ostaessaan uuden keittimen, hän antoi vanhansa minulle, mikä kävi minulle mainiosti!

Momokeitin toimii samalla periaatteella kuin höyry-kattilayhdistelmäkin; alimmaiseen kattilaan laitetaan puoliksi vettä, ja ylemmät reikäpohjaiset kattilat sivellään öljyllä ja niihin asetetaan momot. Momoja keitellään keskilämmöllä n. 15 min. ajan, ja sitten ne ovat valmiita nautittavaksi!

Pitihän laitetta kokeilla, ja valmistin kasvismomoja suurinpiirtein vanhan reseptin mukaan. Muoto ei ole vielä ihan hallussa, mutta maku on ihan kelpo!

Laitanpa perusreseptin vielä uudelleen. Tällä kertaa laitoin kasviksiksi vain kaalia, porkkanaa ja sipulia, kaverin mukaan pelkkä kaali ja sipuli kävisivät. Hän sanoi myös, ettei seosta tarvitse välttämättä paistaa pannulla - oman maun mukaan siis. 

Taikinaa varten tarvitset:

  • n. 2 dl vehnäjauhoa
  • n. 1 dl vettä
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl öljyä

Täytettä varten tarvitset:

  • 1 iso tai 2 pientä sipulia
  • 1 porkkana
  • ¼ kaalia
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1” pätkä tuoretta inkivääriä
  • Kourallinen tuoretta korianteria
  • Ripaus kurkumaa
  • Maun mukaan suolaa ja pippuria
  • 1 rkl soijakastiketta

Valmistelut:

  • Valmista taikina etukäteen. Sekoita jauhoihin suola ja öljy. Ala lisätä vettä vähitellen samalla vaivaten, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista ja olla tasaista ja joustavaa. Säilytä taikinaa n. 1/2 h ajan kannen alla, ettei se kuivu.
  • Kuutioi sipuli pieniksi kuutioiksi.
  • Hienonna valkosipuli, inkivääri ja korianteri.
  • Raasta porkkana ja kaali.

Täytteen valmistus:

  • Lämmitä öljy pannulla. Lisää valkosipuli ja inkivääri.
  • Lisää sipuli, ja kuullota sitä öljyssä hetken aikaa, kuitenkaan ruskistamatta sitä.
  • Lisää kasvisraaste, ja paista muutaman minuutin ajan sekoitellen, ruskistamatta raastetta.
  • Lisää korianteri ja mausta raaste suolalla, pippurilla ja soijakastikkeella. Sekoita hyvin.

Momojen valmistus:

  • Tapa 1: Kaulitse taikina ohueksi (n. 2mm) taikinaksi, ja ota siitä lasilla pyöreitä paloja.
  • Tapa 2: Jaa taikina n. 10 eri osaan ja pyöritä ne palloiksi, jotka ovat n. tuuman halkaisijaltaan. Kaulitse pallot pyöreiksi ohuiksi (n. 2mm) paloiksi.
  • (Itse kokeilin tapaa 2, joka oli minulle helpompi, mutta voi valita tavan omien kykyjensä mukaan).
  • Laita lusikalla n. 1 rkl täytettä pyörylän keskelle.

  • Pitele momoa pystysuorassa ja taittele reunat sormilla painellen siten, ettei reunoista pursua täytettä ulos.

  • Keitä momot ja tarjoa esim. makean chilikastikkeen kera.

5 comments:

  1. Hyvän näköistä.Nuo momot muistuttavat kiinalaisia dumplingseja sekä tekotavan että ulkonäkönsä puolesta.Samoin keitinkin jotenkuten.Näköjään on kiinalainen keittiö vaikuttanut jotenkuten intialaiseen keittiöön tai päinvastoin?

    ReplyDelete
  2. Yaelian, olet oikeassa, nämä muistuttavat kovasti kiinalaisia dumplingseja. Kirjoitinkin tästä aiheesta jo aikaisemmassa postauksessa momoista. Eli luoteis-Intian (lähellä Kiinan rajaa, eli Tiibetiä) keittiö on hyvin kiinalaista keittiötä lähellä. Tämä ystäväni tulee alueelta, jossa syödään kovasti nuudeleita ja momoja ja hän on nepalilaista sukua.

    ReplyDelete
  3. Näyttää todella hyvältä! Mäkin huomasin saman kuin Yaelian - näyttää tosiaan kiinalaisilta dumplingseilta. Ja tuli mieleen, että pitäisi itse asiassa hankkia höyrykattila!! Aurinkoista viikkoa sinne! :)

    ReplyDelete
  4. Japanissa ja Koreassa nämä tunnetaan nimellä Gyosa (usein täytteenä on lihaa). Ne voi sekä höyryttää kuten momot tai sitten uppopaistaa öljyssä, jolloin niistä tulee ihanan rapsakoita. Ja kun tekee vielä soijasta, riisiviinietikasta ja valkosipulista dipin, maistuu tosi hyvälle :)

    ReplyDelete
  5. Nyt tuli mieleen ,että viime vuonna Helsingissä oli veljeni valmistanut juuri tuollaisia,joita kutsui gyosaksi.Osa oli äyriäistäytteellä ja osa lihaisella täytteellä.Nam!

    ReplyDelete