Tuesday, May 31, 2011

Mignon-kakku

DSCN4969

Onko teiltä jäänyt pääsiäiseltä yli suklaamunia? Onnistuivatko suklaamunat sulamaan tai vanhentumaan hieman? Minä sain postissa pari Mignon-munaa, joita ei voinut niiden sulettua syödä sellaisenaan, joten tein tällaisen Mignon-kakun, johon otin osviittaa Herkkuja ja neulehuveja-blogista.

Kakku on ehkä hieman läsähtäneen näköinen, koska en saanut paikallisia liivatteita toimimaan moussea valmistaessa. Ensi kerralla laittaisin mousseen myös enemmän kermaa ja suklaata, sillä moussea tuli aika ohut kerros. Mietin myös, että perus-keksipohja olisi voinut yhtä hyvin sopia moussen alle suklaakakkupohjan sijaan.

Tässä alkuperäinen resepti:

 

Pohja

2 kananmunaa

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja 

1 rkl kaakaojauhetta

½ tl leivinjauhetta

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, kaakao- ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti, älä hämmennä liikaa. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 200 C asteessa n. 20-25 minuuttia (minulla meni vain 10 min.). Anna kakkupohjan jäähtyä rauhassa.

Täytteeksi ja kostukkeeksi

½ dl maitoa

1,5 dl aprikoosihilloa tai -marmeladia

Kostuta kakku maidolla, levitä maitoa tasaisesti lusikalla kakkupohjan päälle. Levitä aprikoosihillo/-marmeladi päälle tasaisesti, reunoihin asti.

Mignon-mousse

3 Mignon-munaa

1,5 dl kuohukermaa

3 liivatelehteä

0,5 dl vettä

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Kuori Mignon-munat ja sulata ne vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Sulata liotetut liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä. Sekoita liivate-vesiliuos suklaan Mignon-massaan. Vaahdota kerma vaahdoksi ja nostele varovasti Mignon-massan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada irtopohjavuokaan aprikoosihillolla/-marmeladilla vuoratun kakkupohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 h, mielellään vaikka yön yli. 

2 comments:

  1. Njam! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla!

    ReplyDelete
  2. Siitä vaan kokeilemaan! Tämä oli tosiaan hyvää ilman liivatetta ja parinkin päivän päästä vielä kiva jälkiruoka.

    ReplyDelete