Tuesday, January 29, 2013

Uusi lelu!

Leipäkone

Olen surkutellut jo pitkään sitä, että Intia ei ole leipämaa. Saahan täältä toki herkullisia lättäleipiä, joita syödään intialaisen ruoan kanssa, mutta herkullisia voileipiin sopivia leipiä on vaikea löytää, puhumattakaan tummasta leivästä. Trooppisissa oloissa kaupan leipiin lisätään runsaasti säilöntäaineita, eivätkä ne siksi ole ideaaleja lapsen ruokavaliossakaan.

Olin siksi innoissani, kun vihdoin viimein löysin kaupasta Kenwoodin leipäkoneen! Suomessahan leipäkoneet ovat olleet poissa muodista jo pitkään, enkä ehkä itsekään ostaisi Suomessa leipäkonetta – kaupan leipävalikoimat ovat upeita ja saahan uunissa tehtyä hyvää itse vaivattua leipää. Täällä en kuitenkaan ole onnistunut tekemään pikku-uunissani kelvollista leipää, joten leipäkone on ollut tosi mukava apuväline keittiössä.

Viime viikot olenkin sitten kokeillut erilaisia jauhoja koneen leipäresepteihin. Koneeseen vaan lisätään ainekset ja kone vaivaa, nostattaa ja paistaa leivän. Koneen voi myös ajastaa tekemään leivän yöllä, jolloin aamulla on heti tuoretta valmista leipää! Koko asunnossa tulvii ihana tuoreen leivän tuoksu.

Koneella saa tehtyä ainakin hyvää valkoista ja kokojyväleipää ihan paikallisista jauhoista. Ohjelmia on seuraavasti:

Leipäkone2

Haluaisin saada hieman vaihtelua koneen resepteihin. Onko teillä kokemusta leipäkoneista? Voiko reseptejä muuntaa hieman ja lisäillä erilaisia aineksia, kuten perunaa, porkkanaa, kaurahiutaleita, rusinoita jne? Olisiko teillä resepti-ideoita jaettavaksi? Olisin kiitollinen vinkeistä!

12 comments:

  1. Leipäkone on Sinun tapauksessasi aivan oivallinen kotikone. Minulla ei ole koskaan ollut leipäkonetta mutta siskollani on ja se on käytössä edelleen. Luulen, että ne tulivat uudelleen monessa perheessä käyttöön kun leivän hintahan on Suomessa ihan mielettömän korkea.
    Onnea uuden koneen käytössä ja uskon että saat täällä blogissasi uusia ohjeita sen käyttöön.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitokset! Eiköhän noita ideoita ala tulla, nyt kun taitaa perusreseptit.

      Delete
  2. Onnea uuden keittiövälineen johdosta.Minulla oli ennen leipäkone,jolla tuli tehtyä monen monta leipää,mutta kun muutama vuosi sitten muutin tänne uudestaan,jätin sen pojalleni ja silloiselle tyttöystävälleen (nykyiselle vaimolleen)jotka eivät sitä käyttäneet kertaakaan ja antoivat sen sitten pois,mikä hieman harmitti,sillä sillä sai kyllä laitettua ihan kivoja leipiä:)Minä kyllä kokeilunhaluisena lisäsin kaikenlaisia aineksia koneeseen,mutta mitään ohjeita en kyllä enään muista...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi, kun leipäkoneesi annettiin pois! Sieltä Israelista saa varmaan kuitenkin ihan hyvää leipää. Enköhän minäkin rohkaistu kokeilemaan erilaisia reseptejä...

      Delete
  3. Mekin ostimme leipäkoneen vielä Suomessa ollessamme. Aika paljon tein koneen resepteillä ja olikohan myllyn parhaat -sivuilla (tai sitten sunnuntain) lisää reseptejä. Aika lailla yritin kuitenkin myös sovellella erilaisten siemenien ja leseiden kanssa. Välillä tuli sitten vähän tinttaisempaa leipää, mutta hyvää silti. Eli ei kun rohkeasti vain kokeilemaan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahaa, asutteko nykyään Intiassa? Pitää käydä noilla sivuilla tutkiskelemassa, kiitos vinkistä!

      Delete
    2. Vähän vielä kauempana teistä eli Yhdysvalloissa, miehen opiskelujen takia. Puolitoista vuotta takana ja vielä vuosi edessä :)

      Delete
  4. Onnea uudesta kodinkoneesta! :) Vaikuttaa todella kätevältä! :)
    Mun vanhemmilla on leipäkone, mutta sitä ei juuri tullut käytettyä. Se on hankittu joskus 90-luvun alkupuolella. Kun he muuttivat he kysyivät olisko meillä käyttöä sille, mutta silloin ei ollut tilaa. Nyt ollaan mietitty josko leipäkoneelle olisi käyttöä. Leivät tosiaan maksavat aika paljon ja suurin osa tuntuu olevan nimestään huolimatta vehnästä tehtyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! Tämän leipäkoneen kokojyvävehnäleipään tulee n. 7-osa vehnää ja loput kokojyvää, joten leipä on tosi terveellistä :) suosittelen siis.

      Delete
  5. Sun postauksesi on hyvä esimerkki siitä, että jokaiselle löytyy juuri ne omat ja juuri siinä elämäntilanteessa tarpeellisimmat keittiökoneet :)! Siksi en aina ymmärrä, jos jotain konetta leimataan ylipäänsä turhaksi - se voi jollekin olla paras ratkaisu.

    Mun leipäkonepostaus reseptivinkkeineen on täällä: http://uneliasblogi.blogspot.fi/2010/02/paluu-tulevaisuuteen-eli-leipakone.html

    Aijai, varsinkin toi pesto-pähkinäleipä oli tosi hyvää...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet aivan oikeassa kaimaseni! Varsinkin ulkomailla asuessa tulee tehtyä aika erilaisia ratkaisuja. Täytyypä käydä vilkaisemassa reseptejäsi, kiitos linkistä!

      Delete
  6. Hei Anna!
    Mulla oli leipäkone joskus 90-luvulla ja erityisesti muistan imetysaikana herkutelleeni pähkinäleivällä, jossa oli päällä voita, hunajaa ja banaania :-) Toinen mahtava resepti oli porkkanaleipä. Voit laittaa mihin tahansa reseptiin porkkanaraastetta, mutta vähennä hieman nestemäärää. Anis sopii siihen loistavasti. Meillä oli kotona sitten putkiremontti ja vein leipäkoneen työpaikalle, jossa herkuttelimme sen tuotteilla päivittäin siihen saakka, kun se yön aikana varastettiin!
    pakkasterveisin Terhi

    ReplyDelete