Wednesday, October 24, 2012

Syksyinen omenapiirakka marenkihunnulla

Omenapiiras3

Omenapiirakkaa teki mieli tehdä, ja kokeilin siihen äitini reseptiä. Resepti on erittäin helppo – kakkupohjaan ei tule leivinjauhetta, mutta se toimii silti.

Jälleen taasen tuli todettua, että leivontaohjeet toimivat eri tavalla Intian olosuhteissa. Kananmunia riittää marenkiin yleensä kaksi, mutta intialaisten kananmunien koko vaihtelee, ja marenkihuntu jäi tällä kertaa hieman ohueksi! Marengin voisi toki jättää poiskin.

Omenapiiras

Piirakan koristelin yksinkertaisesti itse tehdystä marsipaanista tehdyillä omenilla (idean omppuihin sain Kinuskikissan kirjasta).

Taikinaa varten tarvitset:

  • 2 kananmunaa
  • 1 3/4 dl sokeria
  • 1 3/4 dl vehnäjauhoa
  • 50g sulaa voita t. margariinia

Täytettä varten tarvitset:

  • 3 hapokasta omenaa (koosta riippuen määrä voi vaihdella)
  • Maun mukaan kanelia ja sokeria

Marenkia varten tarvitset:

  • 2 kananmunanvalkuaista
  • Pari rkl sokeria

Valmistelut:

  • Kuori omenat ja leikkaa ne viipaleiksi. Lisää omenaviipaleiden sekaan sokeria ja kanelia. Sekoita ja laita syrjään.
  • Voitele piirakkavuoka.
  • Lämmitä uuni 200 asteeseen.
  • Erottele 2 munasta valkuaiset ja keltuaiset toisistaan.

Valmista taikina:

  • Vatkaa 2 kananmunaa ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
  • Lisää vehnäjauhot ja sekoita varovasti. Lisää lopuksi sula voi taikinaan.
  • Levitä taikina vuoalle. Asettele omenaviipaleet taikinan päälle. Paista uunissa n. 20-30 min. ajan.

Valmista marenki:

  • Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria maun mukaan.
  • Levitä marenki jäähtyneen piirakan päälle, ja paista uunissa n. 5 min. ajan tai kunnes marenki on saanut hieman ruskeaa väriä.
  • Koristele halutessasi marsipaaniomenoilla.

3 comments:

  1. Ihanan herkullisen näköinen ja kuuloinen omppupiirakka.Ja söpöt marsipaaniomenat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli ihan hauska maistella tätä, kun täällä Intiassa tulee jostain syystä omenapiirakkaa tosi harvoin tehtyä - ei mitään syytä, miksi, kun omenoitakin saa kaupasta vuoden ympäri...

      Delete
  2. Just made this one for my family for dessert tonight, and it was absolutely delicious!

    ReplyDelete